Mahtavat amatööritähdet YouTubessa

YouTube on pullollaan erilaisia videoita ja lukuisat käyttäjät yrittävät päästä pinnalle esittelemään taitojaan kerralla koko maailmalle omalla YouTube -kanavallaan. Suurin osa videoista jää pimentoon, mutta aina silloin tällöin YouTuben kautta nousee esiin lahjakkaita tähtiä. Moni muistanee megatähti Justin Bieberin tai kotimaisen SAARA:n huiman nousun YouTubesta Hollywoodin kukkuloille. Erityisesti tämän jälkeen amatöörilaulajat ovat innostuneet laittamaan omia taidonnäytteitään nettiin, josta ne hyvällä tuurilla huomataan.

Tämän hetken suurimmaksi YouTube -laulajaksi on nostettu Samuel Tsui. Hän on amerikkalainen muusikko ja nettijulkkis, joka on kerännyt suuren ihailijakunnan nimenomaan YouTuben avulla. Toinen hetkellä todella kovassa nosteessa oleva amerikkalainen muusikko on nimeltään Maxwell George Schneider. Hän on paitsi laulaja-lauluntekijä myös malli, tanssija ja näyttelijä. New Yorkista kotoisin oleva multi-instrumentalisti Alexander George Gut on niin ikään päässyt pinnalle YouTuben kautta. Hänet on mainittu Top 200 -listalla hänen cover-kappaleidensa sekä oman kappaleensa Right Where I Belong ansiosta.

Naisia YouTube -laulajien listalla edustaa Top 50 -listalla noussut Tiffany Lynn Alvord. Hänellä on kaksi miljoonaa seuraajaa, jotka innokkaasti peukuttavat muun muassa hänen itse tekemäänsä kappaletta My Heart Is. Vuonna 2009 uransa YouTube -laulajana aloitti Megan Nicole, joka on jatkanut nousukiitoaan siitä asti.

Lisäksi ei voida olla mainitsematta Dave Daysiä, joka on kaikin puolin YouTube -persoona, mutta myös laulaja ja viihdyttäjä. Hänen omalaatuinen, tarttuva huumorinsa on tuonut kyseiselle herralle huomattavan määrän seuraajia. YouTube on siis täynnä laulajan urasta haaveilevia lupauksia, joista jotkut tullaan muistamaan vielä pitkään.

About

View all posts by