Suosituimmat suomalaiset laulajat ja bändit

Artistin tai bändin suosiota voidaan mitata monella eri tavalla: kuinka paljon on myytyjä levyjä, kuinka paljon kappaleita kuunnellaan internetistä tai kuinka paljon heidän musiikkinsa soi radiossa. Toisaalta tästä asiasta voitaisiin vaikka järjestää äänestys, ja taas saataisiin varmasti erilainen tulos. Tietysti silläkin on paljon merkitystä keneltä ja minkä ikäiseltä suomalaiselta asiaa kysytään.

Jos ajatellaan koko kansan suosikkia, olisi yksi vahva ehdokas Suomen suosituimmaksi laulajaksi varmasti Tapio Rautavaara, joka levytti 1950- ja 1960-luvulla paljon ikivihreiksi päätyneitä lauluja. Musiikki oli osittain kansanlauluja, osittain esim. Reino Helismaan, Toivo Kärjen ja muiden suomalaisten lauluntekijöiden tuotantoa, ja olipa mukana Johnny Cash-käännöskappaleitakin. Vastaavia koko kansan suosikkeja ovat mm. Olavi Virta, Eino Grön, Reijo Taipale ja monet muut. 1970-luvulla lopullisesti läpilyönyt rock-musiikki puolestaan toi taivaalle useita kiintotähtiä, joilla on tänäkin päivänä oma vakiintunut fanijoukkonsa: Hurriganes, Wigwam, Badding Somerjoki ja Tuomari Nurmio, olivat vain joitakin heistä.

Tällä hetkellä suomalainen musiikki tuntuu olevan hyvin jakautunutta muutamaan eri pääsuuntaukseen, joista kustakin löytyy hyvin suosittuja esittäjiä. Perinteisen iskelmän saralla voidaan mainita ainakin Kaija Koo, Juha Tapio, Suvi Teräsniska ja vaikkapa Paula Koivuniemi. Jossain discopopin ja iskelmän välimaastossa puolestaan seikkailevat mm. Jenni Vartiainen ja Chisu. Suomalainen hip-hop ja reggae ovat myös kiitettävästi kuuluvilla erityisesti radiokanavilla, ja tässä tyylisuunnassa jylläävät esimerkiksi Cheek, Stig, Jukka-Poika ja Nopsajalka. Voidaan oikeastaan sanoa, että suosittuja bändejä ja artisteja löytyy huomattavan paljon, mutta se kuka on suosituin, riippuu aina siitä, keneltä kysytään ja miten suosio mitataan.

About

View all posts by